PULINOITA
Toukuun kuulumisia

Jee, nyt on ulos ilmestyneet jo ensimmäiset voikukanlehdet ja ruohonkorret! Marsut ovat päässeet herkuttelemaan niillä jo useamman päivän ajan. Voi sitä riemua kun kuulevat muovipussin rapinan (jolla siis haen tuoreet pihalta)! Vielä en kuitenkaan uskalla niille antaa kovin paljoa sitä, ettei mahat mene sekaisin.

Kaikki marsut voivat suht hyvin, Mintun selässä oleva patti paljastuikin kasvaimen sijasta paiseeksi ja ensiviikolle on varattu aika sen tyhjentämiseen (itse sain sieltä vain alle puolet pois). Muut marsut voivat hyvin.

Viime viikon perjantaina eli vappuna kävin hakemassa Jurvasta Jaanan marsulasta ihanan skinny-neidin. Minullehan ei pitänyt tulla enää uusia marsuja, mutta tämä neitokainen vain oli niin kertakaikkiaan ihana, että en voinut olla kieltäytymättä kun Jaana sitä minulle tarjosi. Naku-neiti on tosi äänekäs, todella äänekäs :) Se on ottanut parhaaksi ystäväkseen miltein saman ikäisen beige tan neidin Savan ja siellä ne nukkuvat vierekkäin häkissä, kun isommat marsut eivät voi sietää sitä, että joku nukkuu niiden vieressä. Naku-neiti siis hakee läheisyyttä muista marsuista yllättävän paljon, mitä minun marsuni eivät tee. Mutta se on ymmärrettävää, kun naku-neidillä ei ole yhtään karvoja (tai noh, nenässä ja jaloissa) niin muiden marsujen vieressä on yllättävän lämmin :)

Samalla reissulla rakas Tiiti-marsuni muutti uuteen kotiin Kaustisille kahden muun marsun kaveriksi. Toivotaan, että se on sopeutunut uuteen laumaan hyvin :) Jaanalle muutti minulta S-poikueen Sweeney Todd lilac tan poju, joka on kotiutunut hyvin ja saanut kaksi aikuista herraa kaverikseen. Ikävä tulee näitä, molemmat olivat niin ihanan luonteisia.

Kikin poikueen pitäisi syntyä minä hetkenä hyvänsä ja arvatenkin minä olen ihan hermoraunion partaalla ;D Odotin niitä jo toissa viikolla syntyväksi, muttakun poikasia ei kuulunut niin tarkistin kalenterista - l-a olikin viikolla 19. Lisää jännittämistä... Kiki muistuttaakin nyt miltein jalkapalloa, sillä on tosi iso maha. Veikkaan, että poikasia tulee 3-4 jos kaikki menee hyvin.

Ivykin on osoittautunut tiineeksi, mutta poikue syntyy vasta kesäkuun lopulla/heinäkuun alussa. Tätä poikuetta odotan innolla, syntyisipä lilaceja! Simon toinen morsian Mimmu-peruaani ei ainakaan vielä vaikuta tiineeltä. Se asui Blakin kanssa parikin kk, mutta ei tullut tiineeksi. Vika on kuitenkin suurella tod. näk. Blakissä, sillä se ei ole saanut kahta muutakaan naarasta tiineeksi... Harmi juttu, sillä olisin kovasti toivonut siltä jälkeläisiä, onhan se lempimarsuni Pilvin (edesmennyt) poika.

Kaksi marsua on vielä vailla kotia, self black uros Vallu ja minulle allergian takia sijaiskotiin tullut golden agouti/golden naaras Kyösti. Kyösti on nimestään huolimatta siis naaras. Jos olet kiinnostunut näistä niin ota rohkeasti yhteyttä vaikka sähköpostilla :)

Urosmarsut ja muutama naaras pääsivät vappuna kuvattavaksi, vielä pitäisi kuvata loput naaraista. Nyt olisi niin hieno ilma pihalla, että voisin lähteä kuvaushommiin :)