PULINOITA
Sivujen päivitysongelmia
En jostain syystä pääse päivittämään sivuja, joten kirjoittelen tänne sen sijasta :)´

Voi olla, että meille syntyy helmi-maaliskuussa pikkuperuukkeja... Iitu on sen verran lihonut kolmen viikon aikana, ja sen mahassa tuntuu pieni "muhkura". Täyttä varmuutta ei ole, mutta hyvin suuri epäilys mulla on. Jos Iitukka on tiine niin se selviää tässä helmikuun aikana viimeistään.

Ruu ei ole vieläkään tiine, alkaa mennä toivo pian. Ajattelin pitää sitä vielä Greyn kanssa helmikuun yhdessä ja sen jälkeen saa sitten muuttaa tyttölaumaan (myöhemmin se tulee myyntiin). Riinalla ja Leevillä oli ollut "romanttinen ilta" 23.1. joten toivon että edes tämä pari saisi jotain aikaan :) Nyt sunnuntaina ajattelin yhdistää Simon ja Jammin. Sitten jää taas yksi uros ilman kämppistä, kun nämä nykyiset kolme eivät tule edes pareittain toimeen keskenään. Ajattelin kuitenkin kokeilla hyväksyykö Denver kaverikseen Ollia tai Beniä (Vinkkiä on turha kokeilla).

Mietin, että osallistuisin Lapuan Pet Showhun parin marsun kanssa, mutta tulin siihen tulokseen, että yhden marsun kanssa olisi aika turha mennä näyttelyihin. Vaasassa on kuitenkin toukokuussa TOIVOTTAVASTI viralliset luokat, niin sinne on pakko päästä ainakin 3 marsun kanssa :) Jos silloin ei ole virallisia, niin sekin taitaa jäädä multa väliin :(

-----------------------------------------------------------

Muokkausta...

Nyt sain toisella koneella hiukan päivitettyä, mutta kauan kesti kun ohjelma jumitti :( Mutta siis, TÄRKEIN asia, mitä mun piti ihan alunperinkin tulla tänne sanomaan on että Bea täyttää tänään 2v:! Ihana possu on jo niin vanha :) Ja meitsin eka kasvatti täyttää kesällä 3v. ja Rita 4v. Niin se aika vaan menee nopeeta...